Suomen Borzoiklubi ry

Terveys


Borzoiklubin avustukset koirien kuolinsyytutkimusten kuluihin

Terveys- sairaus- ja lopulta kuolinsyyseuranta koetaan tärkeäksi borzoin elinvoimaisuuden ja onnellisuuden edistämisessä. Siksi Suomen Borzoiklubi on päättänyt osallistua koiran kuolinsyyn tutkimisesta (ruumiinavauksesta) aiheutuviin kustannuksiin. Toivomus on, että avustus kannustaisi omistajia lähettämään koiriaan tutkittavaksi.

Avustus voidaan myöntää koirista jotka ovat alle 8 -vuotiaana joko äkillisesti kuolleet tai kuolinsyytä ei tiedetä.

Avustus koskee myös yli 8 -vuotiaita niissä tapauksissa kun ei tiedetä eutanasiaan johtaneen sairauden syytä.

Avustuksen suuruus on 80€.


OHJEET KOIRAN TOIMITTAMISEKSI RUUMIINAVAUKSEEN:

Koira toimitetaan Eviran Helsingin toimipisteeseen tai Helsingin Yliopistolle.

Eviralle mukaan tarvitset seuraavat lomakkeet (klikkaa linkkiä niin pdf -lomake aukeaa):

Lisätietoa ja tarkat ohjeet koiran toimittamisesta avaukseen saa lomakkeessa olevasta puhelinnumerosta sekä Eviran nettisivuilta.

Helsingin Yliopistolle lähettämisestä ohjeita löytyy TÄÄLTÄ

Koiragenetiikan tutkimusryhmä ("Lohen ryhmä") ei saa automaattisesti ruumiinavauslausuntoja, mutta jos koira on avattu Helsingin Yliopiston patologialla, sen tutkimustulokset ja mahdolliset kudosnäytteet ovat omistajan suostumuksella koiragenetiikan tutkimusryhmän käytettävissä. Koirasta olisi aina hyvä toimittaa ennen lopetusta otettu verinäyte koiragenetiikan tutkimusryhmälle (http://www.koirangeenit.fi), mikäli se vain on mahdollista. Patologialla ei automaattisesti kerätä DNA-näytteitä.

Jos koirasta on näyte Lohen DNA-pankissa, pyydämme omistajia ilmoittamaan koiran kuolemasta ja ruumiinavauksesta heti Lohen tutkimusryhmälle; pyydämme myös välittämään Lohen ryhmälle kopion ruumiinavauslausunnosta (lgl-kyselyt@helsinki.fi).


OHJEET AVUSTUKSEN HAKEMISEEN:

Avustusta haetaan kun kuolinsyytutkimuksen tulokset on saatu. Lähetä jalostustoimikunnalle skannattuna sähköpostin liitetiedostona (yhteystiedot alla)

  • Avustuskaavake täytettynä
    Tärkeää lisätietoa antaa avustushakemukseen kirjoitettu (vaikka lyhytkin) kertomus koiran elämänaikaisista oireista ja sairauksista.

  • Kopio ruumiinavauslausunnosta


sbk.jalostustoimikunta@gmail.com

Avustuksen maksamisen ehtona on että hakija antaa luvan koiransa ruumiinavaustulosten lähettämiseen tiedoksi koiran geenit -tutkimusryhmälle. Suostumus on kirjattu avustuksen hakukaavakkeeseen. Jalostustoimikunta hoitaa avaustulosten edelleenlähettämisen.

Avustuskaavakkeella voi myös antaa luvan julkaista kuolinsyy terveystulostaulukossa; tämä ei kuitenkaan ole avustuksen ehtona.

Otamme mielellämme vastaan ja kirjaamme aikaisemmin tehtyjä ja myös elämänaikaisia tutkimuksia. Kysymyksiä ja pohdintoja otetaan myös mieluusti vastaan ja koetamme parhaamme mukaan valaista niitä. Arvokasta tietoa saadaan myös kaikista raportoiduista ilmiöistä ja sairauksista, uuden terveyskyselyn ja vanhankin muodossa. Tieto lisää myös mahdollisuuksia vähentää tuskaa.

Kiitos osallistumisesta kaikissa muodoissa.